maanantai 13. huhtikuuta 2020

Vesiväreillä maalatut pääsiäismunat pesässä

Vesiväreillä maalatut pääsiäiäismunat pesässä

Tiedätkö sen tunteen, kun askarteluideoita tulee aina enemmän, kuin mitä ehtii toteuttaa? Minun on vaikea malttaa askarrella montaa samanlaista korttia, kun yhtä tehdessäni saan jo uuden idean. Olimme askarrelleet Nappisilmän kanssa tänä keväänä hyvissä ajoin ennen pääsiäistä pajunkissakortteja, jotka löydät blogistamme täältä. Toinen tämän kevään pääsiäiskorttimallimme syntyi puolivahingossa.

Eräänä päivänä Nappisilmä istui pöydän ääressä maalaamassa vesiväreillä paperin toisensa perään kauniita väripintoja, niin ennakkoluulottomasti ja rohkeasti kuin vain lapset osaavat maalata. Näytin Nappisilmälle, miten vesivärimaalaukseen saa kauniita kuvioita ripottelemalla kostealle maalatulle paperille suolaa. Kuvioista tuli niin kauniita, että halusimme käyttää ne johonkin. Keksimme leikata vesivärimaalauksista pääsiäismunia paperien kuivuttua. Piirsin munien ääriviivat paperin nurjalle puolelle ja Nappisilmä leikkasi ne irti.



Teimme munille pesät liimaamalla korttipohjiin niintä ja höyheniä, joista tuli mukava kolmiulotteinen rakenne korttiin. Lopputulos on yksinkertaisen kaunis ja idea sopii sekä pienten että isompien lasten kanssa toteutettavaksi. Parhaan tuloksen saat käyttämällä vesivärimaalaukseen paksuhkoa akvarellipaperia. Paperi pysyy maalatessa suorana, kun sen teippaa kaikista sivuistaan tukevaan pohjaan maalarinteipillä ennen maalaamista ja irrottaa vasta maalauksen kuivuttua. 




Viime vuonna askartelimme pääsiäiseksi kaksi erilaista versiota tipusta, joka kuoriutuu munasta. Löydät korttimallit blogistamme täältä. Lastenmaa-lehti julkaisi tänä vuonna pääsiäisnumerossaan toisen näistä tipuista. Nappisilmä näyttää tässä ylpeänä askartelemaamme kuoriutuvaa tipua uusimmasta Lastenmaa-lehden numerosta.



lauantai 4. huhtikuuta 2020

Etävirvontaa kortilla

Virvo etänä pajunkissakortilla

"Virvon varvon,
tuoreeks, terveeks..."

Tänä vuonna lapset eivät pääse koronaepidemian takia virpomaan, mutta virpoa voi myös etänä kortilla, johon on askarreltu virpomisoksa!

Askartelimme virpomisvitsasta kaksi versiota. Yhdessä pajunkissat on painettu sormenpäällä valkoisella sormivärillä  ja toiseen on liimattu aitoja pajunkissoja. Kumpi on sinun suosikkisi?



Oksakuvioista tuli herkän kauniita ja aidon näköisiä, kun painoimme ne käyttämällä risua leimasimena. Tupsutimme hentoon koivun risuun tummanruskeaa askartelumaalia, asettelimme risun kartongille ja painelimme sitä talouspaperin läpi. 

Pajunkissojen lisäksi liimasimme oksiin muutamia höyheniä, ja kortit olivat valmiita. Yksinkertainen on kaunista.



torstai 5. maaliskuuta 2020

Ninjat vessapaperirullista

vessapaperirullasta askarreltu ninjago

Askartelimme flunssapäivän iloksi ninjoja vessapaperirullista. Saimme idean ninjojen askarteluun netistä Baker Ross-sivustolta ja tapamme mukaan kehitimme ideaa eteenpäin ja lisäsimme ninjoille huput, liikkuvat kädet ja puiset miekat.

Nappisilmä maalasi vessapaperirullat askartelumaalilla. Leikkasimme kasvot keltaisesta kartongista, liimasimme kasvoihin askartelusilmät ja piirsimme kulmakarvat mustalla tussilla. Ninjahuput kieputimme piipunrassista ja liimasimme pään takaa kiinni vessapaperirullaan.

Kädet teimme kaksinkertaisesta piipunrassista yhtenäisenä kappaleena ja työnsimme vessapaperirullaan molemmille puolille tehtyjen reikien läpi. Kun yhtä kättä liikuttaa, toinenkin käsi liikkuu ja heiluttaa miekkaa. Miekat teimme puisen askarteluaidan seipäistä ja Nappisilmä maalasi ne kultamaalilla. Ninjojen ympärille solmimme ristiin mustaa kuminauhaa, jonka avulla miekat voi kiinnittää ninjan lanteelle tai selkään. Nappisilmää viehätti nämä toiminnalliset yksityiskohdat ja hän sai flunssapäivän mukavasti kulumaan leikkiessään ninjoilla.


keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Pikkuveljen panda-synttärit


Meidän Pikkuveli on yksivuotias! Vietimme viikonloppuna hänen yksivuotissynttäreitään pienellä joukolla kummien ja isovanhempien kanssa. 

Vastasyntynyt untuvainen linnunpoika on kasvanut vuodessa uteliaaksi pikkupojaksi, joka tutkii maailmaa. Nyt ihmettelen, että miten joskus on voinut edes olla aika, jolloin meillä ei vielä ole ollut Pikkuveljeä?



Yksivuotias Pikkuveli kävelee kuin pieni karhunpentu, katsoo pää kallellaan, taputtaa käsiään, vilkuttaa, menee piiloon verhon taakse, halaa, pussaa ja sanoo monta sanaa suomeksi ja persiaksi. Hänen tiedonjanonsa on ehtymätön, kun hän osoittaa esineitä pienellä sormellaan ja pyytää nimeämään niitä. Hän rakastaa ojentaa esineitä toisille ja sanoo "tiito!" eli kiitos. Hän tutkii kotia ja jättää jälkeensä pieniä sukkia, ja jatkuvasti on oltava valppaana, että "mitä sillä on taas suussa?!". 

Käsityönä nikkaroitu lasten jakkara

Pikkuveli sai mummulta ja papalta joululahjaksi panda-jakkaran, jonka pappa on nikkaroinut ja mummu maalannut. Eikö olekin ihana? Mummu ja pappa ovat tehneet yksilöllisen jakkaran jokaiselle lapsenlapselleen. Saimme jakkarasta idean 1-vuotissynttäreiden panda-teemaksi. Panda sopii hyvin Pikkuveljelle, joka on niin nallekarhumainen taapertaessaan ja jakaessaan karhuhalejaan.



Rakastan lastenjuhlien ideoimista! Askartelimme Pikkuveljen kädenjäljistä synttärikutsuiksi pandakortit. Kädenjäljestä jää muisto kutsukortin saajille, minkä kokoinen Pikkuveljen käsi oli 1-vuotiaana. Vastaavanlaisen pandan askartelimme viime vuonna isoveljen kädenjäljestä mummulle ja papalle kiitokseksi hoidosta, ja löydät halutessasi ohjeen täältä


pandakakku

Leivoin 1-vuotiaallemme mansikkarahkakakun, jonka koristelin sokerimassalla pandakarhuksi. Meidän perheessä onnittelulaulu lauletaan suomeksi ja persiaksi. Pikkuveli itse oli hämmentynyt huomiosta ja laulusta ja pieni pää pyöri, kun hän katseli ympärilleen suurin silmin. Toiset isovanhemmat olivat videopuhelun kautta mukana laulamassa onnittelulaulua kotimaastaan käsin. Nappisilmä ja serkkupojat auttoivat Pikkuveljeä puhaltamaan ensimmäisen synttärikakkunsa kynttilän.



Pandamuffinsseihin sain idean Valkoinen talo tarinoi -blogista.  Pandan kuono on vaahtokarkkia ja korvat ja silmien mustat ympärykset lakua. Tein muffinsseista oman version pursottamalla kermavaahtoa pandan kasvoihin turkiksi. Silmiin sain elävyyttä silmäkarkeilla.


Pikkuveljen kummi oli tehnyt ihanan enkelitaulun yksivuotislahjaksi. Taulussa on molemmat nappisilmät ja enkeli. Eikö olekin kaunis ja uniikki lahja? Luovalla kummilla on Instagram-tili @kuvitushannahalme ja häneltä voi tilata kuvituksia ja kalligrafiaa.




Lasten syntymäpäivät ovat merkkipaaluja, jotka herkistävät ja konkretisoivat sen, miten aika kuluu. Vauvat ovat minusta ihanimpia olentoja maailmassa ja äidin ja vauvan rakkaus on kauneinta rakkautta maan päällä. On haikeaa, että meillä ei ole enää vauvaa! Toisaalta, nyt meillä on hurmaava yksivuotias touhuilija! Ehkä voin kutsua häntä vauvaksi vielä kaksivuotiaaksi asti?

Äitiys on kasvattanut minua enemmän kuin mikään muu. Olen samalla väsyneempi kuin koskaan mutta onnellisempi kuin koskaan. Onnellisuus pienten lasten äitinä on sitä, että tunnen olevani juuri oikeassa paikassa tässä maailmankaikkeudessa, eikä minua tarvita missään niin paljon kuin mitä pienet poikani tarvitsevat.

maanantai 27. tammikuuta 2020

Flamingokortti ystävänpäiväksi

Handmade Valentine's Day Card Idea

Pienten varpaiden ja sormien kuvia onkin tässä blogissa vilistänyt! Yhdestä ideasta poikii aina seuraava idea, emmekä ehdi kaikkia toteuttaakaan. 

Muistatko haikarakorttimme, jonka julkaisimme kaksi vuotta sitten vauvaonnittelukortiksi? Viikonloppuna askartelimme poikien kanssa flunssapäivän ratoksi ystävänpäiväkortteja, ja teimme haikarasta flamingoversion. Olen nähnyt muuallakin kuvia lapsen käden kuvasta painetuista flamingoista, ja kehitimme ideaa eteenpäin lisäämällä flamingolle siiveksi suklaasydämen, joka on vaaleanpunaisessa kääreessä.

Nappisilmä liimasi itse askartelemilleen flamingoille jalat vaaleanpunaisesta piipunrassista. Ne on liimattu kiinni vain yläosastaan, jolloin jalkoja voi taitella haluamaansa asentoon. Flamingon voi laittaa seisomaan yhdellä tai kahdella jalalla tai vaikka juoksemaan. Uskon sen viehättävän pieniä korttien saajia.

Askartele lapsen kanssa ystävänpäiväksi söpö flamingokortti

Pikkuvelikin sai osallistua kädenkuvien painamiseen. Hän on nyt siinä iässä, että hän laittaa kaiken suuhun, ja piti olla tarkkana, ettei hän syö maalia. Vauvan kanssa sormiväreinä voi käyttää myös värikkäitä hedelmäsoseita, jolloin vauva voi huoletta nuolla sormiaan. Tällä kertaa käytimme kuitenkin samoja askartelumaaleja isoveljen kanssa. 

Askartelin pikkuveljen kädenkuvista flamingot valmiiksi ja tein niille jalat kartongista leikkaamalla. Kummista jaloista pidät enemmän? Kartonkiset ovat minusta yksinkertaisen tyylikkäät, mutta piipunrassisest ovat söpöt ja niitä on hauska taivutella. Pienen lapsen on helpompi tehdä jalat piipunrassista, koska lapsi, joka vasta harjoittelee saksien käyttöä, leikkaa helposti kapean kartonkisen jalan poikki.

Viime vuonna askartelimme ystävänpäiväkortteihin kädenkuvasta kuppikakkuja, joihin lisäsimme myös oikeat suklaasydämet. Suklaa on kiva pieni lahja kortin lisänä ja ystävä saa hyvän mielen ja suun makeaksi. Kun suklaan kiinnittää korttiin kaksipuoleisella teippinauhalla, se on helppo irrottaa eikä siitä jää jälkeä korttiin.

Nappisilmän yksi vahvuuksista on se, että hänellä on paljon ystäviä, tyttöjä ja poikia. Hän on idearikas ja keksii mielikuvituksekkaita leikkejä ja osaa muokata leikkiä erilaisten kavereiden kanssa leikkiessään rauhallisemmaksi tai villimmäksi. Olen erityisen iloinen, että usean Nappisilmän hyvän ystävän äidit ovat itselleni hyviä ystäviä, ja tavatessamme leikkitreffeillä sekä lapset että äidit saavat laatuseuraa.

Emme useinkaan ehdi askarrella juhlapäiviksi kortteja kaikille ystäville, vaan askartelemme kortteja tilanteiden ja lasten jaksamisen mukaan, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Annan yleensä Nappisilmän itse valita, kenelle hän haluaa itse askartelemansa kortit antaa. On liikuttava nähdä, kun hän tekee huolella värivalintoja ja miettii, mistä kukin ystävä mahtaisi ilahtua. Askartelu on monipuolinen harrastus, joka antaa mahdollisuuden harjoitella kynä- ja saksiotetta, silmän ja käden yhteistyötä sekä projektiluonteista työskentelyä eri vaiheineen. Lisäksi se kehittää myös empatiakykyä, kun lapsi pohtii, miten voi ilahduttaa ystäviään. 

Tällä kertaa askarrellessamme Nappisilmä leikki samalla askartelevaa apinaa, ja pyysi minua kutsumaan itseään apinaksi!





torstai 19. joulukuuta 2019

Adventtikalenterina jouluinen satumaailma

diy adventtikalenteri tulitikkulaatikoista

Joulun odotuksessa on taikaa. Mielikuvitusrikkaan neljävuotiaan seurassa aikuinenkin pääsee mukaan satujen taikapiiriin, jossa silmät loistavat ja puhutaan kuiskaten. 

Olen rakentanut Nappisilmälle joulukalenteriksi huurteisen satumaailman, johon piilotan yllätykset pienten mökkien avautuviin laatikoihin. Osa luukuista on pikkuruisissa taitelluissa lahjapaketeissa. Olemme ideoineet satumaailmaa yhdessä ja Nappisilmä on osallistunut askarteluun joissakin vaiheissa. Luukuista on löytynyt jo piparimuotteja, kirpputorilta ostettuja legoukkoja, suklainen lumiukko ja joulupukki. Joinain aamuina yllätyksenä on ollut lisää yksityiskohtia satumaailmaan, joka täydentyy pitkin joulukuuta.



Mökit on rakennettu kartongista, kuviopapereista ja askartelurasioista, jotka ovat tulitikkulaatikoita suurempia. Laatikoiden vetimiksi kiinnitimme haaranastat, joiden tapit tuputimme Nappisilmän kanssa huurteisiksi lumiefektillä. Mökit on liimattu pyöreille vanerikiekoille, joihin on tuputettu lumiefektiä ja liimattu vanua. Yhden mökin katto on aaltopahvista ja siihen on tuputettu kevyesti lumiefektiä kuuraksi. Mökit on koristeltu lumihiutaleilla, jotka Nappisilmä napsutteli pastellinsävyisistä kartongeista kuvioleikkurilla.



Kuuset taittelin valkoisesta kopiopaperista ja kuviollisista origamipaperista. Kuusien ohjevideon löydät Hääräämöltä. Kieputin joulumaailmaan mökkien ympärille pikkuruiset tähtivalot, jotka saavat maailman kimmeltämään satumaisesti. Valosarjan viimeinen tähtilamppu on kiinnitetty yhden paperikuusen latvaan latvatähdeksi. 



Lumilyhty on rakennettu chenillepalloista liimamalla ja sen pohjana on valkoinen kartonkirengas. Yksi valosarjan lampuista on jätetty lumilyhdyn alle, jolloin lumilyhty hohtaa kuin sen sisällä olisi kynttilä. 



Muovailimme Nappisilmän kanssa yhdessä metsän eläimiä Fimo-massasta. Massaa on helppo muovailla kuin muovailuvahaa, kun sen ensin lämmittää käsissä vaivaamalla. Esineet voi polttaa 110-asteisessa kotiuunissa puolessa tunnissa koviksi, jolloin ne kestävät leikkimistä. 



Meidän joulumaailmalla saa leikkiä, ja Nappisilmä onkin leikkinyt sillä paljon. Välillä joulukylässä vilistää myös legoukot, ja nurkasta kuuluu supatus, kun Nappisilmä sepittää mielikuvituksellisia tarinoita leikkiessään. Pupulta katkesi jo korvakin leikissä, mutta se ei haittaa, sillä lapsiahan varten satumaailma on rakennettu. 



Joulukylä on sen korkuisella sivupöydällä, että Nappisilmä ylettää hyvin leikkimään sillä, mutta Pikkuveli ei vielä ylety. Pikkuveli kun on juuri siinä iässä, että hän nousee tukea vasten seisomaan, ja tutustuu esineisiin laittamalla ne suuhunsa. Varmasti ensi jouluna Pikkuvelikin jo osallistuu leikkiin. Joulumaailma on onneksi sellainen, että sen rakentamista voi jatkaa seuraavina jouluina ja keksiä aina lisää yksityiskohtia, me kun nautimme Nappisilmän kanssa ideoinnista ja askartelusta!

Luetuimmat blogipostaukset