lauantai 16. kesäkuuta 2018

Kirjoneuletakki pojalle

Neulasen ja Nappisilmä kirjoneuletakki pojalle

Loppukevääni on ollut opiskeluntäyteinen. Olen neulonut pikkuhiljaa junamatkoilla ja luennoilla Nappisilmälle kirjoneuletta. Se on vihdoin valmis ja olen siihen tosi tyytyväinen!




Neuloin villatakin Schachenmayrin Merino Extrafine 170 -langasta ja käytin puikkoja nro 3,5. Turkoosin ja mintun värisiä lankoja oli jäänyt pieni määrä yli vauvanneuleista, jotka neuloin Nappisilmälle hänen ollessaan vauva. Ostin lisäksi petroolinharmaata ja oliivinvihreää lankaa. Väriyhdistelmästä tuli kaunis. Pohjavärin lankaa kului kolme 50g kerää 2,5-vuotiaan villatakkiin. 

Neulo kirjoneuletakki pojalle

Suunnittelin neuletakin kokonaan itse. Kaarrokkeen kirjoneulekuvion suunnittelussa piti ottaa huomioon, että kaarroke kaventuu sopivassa suhteessa ja kuvion silmukkamäärän pitää olla jaollinen ensin kahdeksalla, sitten seitsemällä, sitten kuudella ja niin edelleen.

Lasten neulottu kirjoneulevillatakki


Neuloin neuleen ensin suljettuna neuleena alhaalta ylöspäin villapaidaksi pyöröpuikolla. Hihat neuloin sukkapuikoilla. Steekkasin (englanniksi steeking) neuleen eli ompelin ompelukoneella eteen napituslistan kohdalle kaksi siksak-ommelta ja leikkasin saksilla niiden välistä neuleen auki villatakiksi. Neuloin viimeisenä napituslistat ja pääntien resorin.


Villatakki on kevyt kuljettaa mukana ja helppo pukea taaperolle kesäillan viiletessä. Lanka on ihanan pehmeää ja kutittamatonta, ja sopivan ohutta kesälläkin.




Luetuimmat blogipostaukset