tiistai 29. tammikuuta 2019

Vauvan odotusta ja siksak-mallisen neulehatun ohje

siksak-mallinen myssy vauvalle

Neulasen ja Nappisilmän perheessä eletään jännittäviä aikoja: Jos kaikki menee hyvin, Nappisilmästä tulee pian isoveli!

Olen neulonut hartaasti odotetulle pikkusisarukselle klassisen siksak-mallisen neulehatun valkoisena. Neuloin aikanaan Nappisilmälle samanlaisen hatun turkoosina, isommassa koossa, hänen ollessaan vauva. Hattu suojasi hyvin korvia, otsaa ja niskaa, istui hyvin ja mahtui kauan joustavuutensa ansiosta. Sitä voi käyttää sisällä tai ulkona, yksin tai toisen hatun kanssa.

Isomman hatun päänympärys on venyttämättä 36cm ja se mahtui Nappisilmälle vielä 5kk iässä. Kirjoitin ohjeen pienemmälle, valkoiselle hatulle, jonka päänympärys on venyttämättä 33cm. Se on sopiva vauvalle päänympäryksen ollessa noin 37-40cm eli vastasyntyneestä 2 - 3kk ikään asti. Toki vauvat syntyvät eri aikoihin ja jokaisella on yksilöllisen kokoinen ja muotoinen pää, mutta tämä on suuntaa-antava arvio.


vauvan klassisen neulehatun kaava


Koska hatun kokoon vaikuttaa paitsi silmukkamäärä, myös langan paksuus, puikkojen paksuus ja neulojan käsiala, merkitsin hatun kaavan kuvaan myös kappaleen mitat sentteinä. Toivottavasti siitä on iloa muillekin neulojille!

Olen jättänyt hatuista tupsut pois, jotta ne ovat monikäyttöisempiä ja mahtuvat hyvin myös hupun alle.


Ohje


Lanka: Schachenmayr Merino Extrafine 170, menekki 30g
Puikot: sukkapuikot 3, virkkuukoukku 3
Koko: päänympärys n.37 - 40cm (n.0-3kk)

Luo 32 s. Neulo 2 s oikein, lisää 1 s. Neulo oikein kunnes kerroksella on jäljellä 4 s, neulo 2 s oikein yhteen, neulo kerros loppuun. Toisella kerroksella neulo kaikki silmukat oikein. Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 18 kertaa eli 36 kerrosta (6cm).

Neulo 2 s oikein, neulo 2 s o yhteen. Neulo oikein kunnes kerroksella on jäljellä 2 s, lisää 1 s, neulo kerros loppuun. Toisella kerroksella neulo kaikki silmukat oikein. Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 18 kertaa eli 36 kerrosta (6cm).

Neulo 2 s oikein, lisää 1 s. Neulo oikein kunnes kerroksella on jäljellä 4 s, neulo 2 s oikein yhteen, neulo kerros loppuun. Toisella kerroksella neulo kaikki silmukat oikein. Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 14 kertaa eli 28 kerrosta (4,5cm). Nyt olet hatun puolessa välissä, yhteensä 100 kerrosta (16,5cm).

Neulo 2 s oikein, neulo 2 s o yhteen. Neulo oikein kunnes kerroksella on jäljellä 2 s, lisää 1 s, neulo kerros loppuun. Toisella kerroksella neulo kaikki silmukat oikein. Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 14 kertaa eli 28 kerrosta (4,5cm).

Neulo 2 s oikein, lisää 1 s. Neulo oikein kunnes kerroksella on jäljellä 4 s, neulo 2 s oikein yhteen, neulo kerros loppuun. Toisella kerroksella neulo kaikki silmukat oikein. Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 18 kertaa eli 36 kerrosta (6cm).

Neulo 2 s oikein, neulo 2 s o yhteen. Neulo oikein kunnes kerroksella on jäljellä 2 s, lisää 1 s, neulo kerros loppuun. Toisella kerroksella neulo kaikki silmukat oikein. Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 18 kertaa eli 36 kerrosta (6cm). Neule on valmiina yhteensä 200 kerrosta (33cm). Päättele silmukat.

Ompele hattu kokoon. Ohje kokoamiseen löytyy esimerkiksi Novitalta. Virkkaa solmiamisnauhat hatun molempiin alakulmiin. Virkkaa 40 ketjusilmukkaa ja vikkaa toinen kerros kiinteitä silmukoita. Päättele.


Vauvan siksak-hattu

Schachenmayr Merino Extrafine 170 -langan yhdestä 50g kerästä riittää juuri ja juuri vastasyntyneen  neulehattuun ja villasukkiin, neulehattuun noin 30g ja sukkiin, joiden jalkaterän pituus on 8,5cm, noin 20g.

2 kommenttia:

  1. Hei tulin visiitille. Ihanat neuleet olet tehnyt. Jännittäviä aikoja siellä todella eletään. Minikko saa myös toukokuussa toisen lapsen nyt on tulossa tyttö . Minulla on puutarha blogi mutta talvella kun puutarha hiljenee niin postaan käsitöistä, sisustuksesta ja leipomisesta. Tervetuloa kurkkaamaan minunkin blogiani jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin. Itse olen kiinnostunut monenlaisista blogeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Kiva kun kävit kommentoimassa!
      Paljon onnea sinnekin pikkuisesta!

      Poista

Luetuimmat blogipostaukset