tiistai 26. marraskuuta 2019

Virkattu kännykkäkotelo

Virkattu kännykkäpussi miehelle

Minä neuloja Neulanen olen tällä hetkellä tosi innostunut virkkauksesta! Virkkasin miehelleni, nappisilmien baballe, isänpäivälahjaksi kännykkäpussukan kirjovirkkauksella. En ole juurikaan virkannut kirjovirkkausta, mutta pienikokoinen työ tuntui tähän hetkeen sopivan kokoiselta haasteelta. 

Jos virkkauksen perusteet ovat tuttuja, kirjovirkkaus ei ole kovin paljoa vaikeampaa. Kirjovirkkauksessa toisen värinen lanka kulkee kokoajan virkkauskerroksen sisällä, eikä nurjalle puolelle jää lankajuoksuja kuten kirjoneuleessa. Värinvaihto tapahtuu kesken silmukan siten, että silmukan viimeinen veto tehdään seuraavalla värillä. Chabepatternsilla on selkeä englanninkielinen ohjevideo kirjovirkkauksen tekniikasta.

Virkkasin kännykkälaukun suljettuna virkkauksena spiraalina kiinteillä silmukoilla. Silmukkamäärää suunnitellessa kannattaa huomioida, että kirjovirkkauksessa käsiala on helposti vähän tiukempaa kuin yhdellä värillä virkatessa. Kännykkäpussin on hyvä olla ympärysmitaltaan napakka, jottei puhelin putoa, muttei kuitenkaan liian tiukka, jotta puhelimen saa helposti pussista ulos. Kirjovirkkauksella kännykkäpussista saa sopivan paksun ja vahvan, jolloin se suojaa hyvin puhelinta kolhuilta.


Tein kännykkäkotelon Schachenmayrin Catania-lagasta, joka on 100% merseroitua puuvillaa. Se on napakkakierteinen lanka, joka sopii hyvin virkkaukseen ja kiiltää kauniisti. Värikartta on tosi herkullinen! Käytin kännykkälaukussa tummanharmaata 0429 ja beigeä 0406, jotka taittuvat vähän viileään violettiin. Väriyhdistelmä sopii nappiin miehelleni.

Viimeistelin kännykkälaukun vanhoista rikkinäisistä farkuista saadulla metallinapilla. Lahjan saaja oli tyytyväinen!


perjantai 22. marraskuuta 2019

Nappisilmän joulukuusikortti

Askartele lapsen kanssa helppo joulukortti

Muistatko meidän taianomaisen nappirasiamme? Suurin osa napeistamme on kierrätysnappeja, ne ovat lukemattomia kertoja inspiroineet minua ja Nappisilmää askartelemaan. Tällä kertaa pajassamme syntyi joulukortteja. 

Pidän yksinkertaisen tyylikkäistä korteista, joissa tuttuja elementtejä on käytetty uudella tavalla. Tässä kortissa kuusi muodostuu askartelumaalilla painetusta lapsen käden kuvasta ja kuusen koristepalloiksi on liimattu nappeja. Latvaan on liimattu kultainen tähti.

Viime jouluna askartelimme Nappisilmän kanssa seimikortin, jonka löydät täältä. Myös ystävänpäiväksi askartelemamme sydänkortti sopii joulukortiksi, kun siinä käyttää jouluisia värejä. Kaikki nämä korttimallit sopivat hyvin lasten kanssa askarreltavaksi. 

Onkin mielenkiintoista nähdä, miten Postin lakon kanssa käy, ja pystyykö tänä vuonna joulukortteja lähettämään postitse. Me ainakin täällä askartelemme toiveikkaina!

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Vauvanpeitto isoäidinneliöistä

Isoäidinneliöistä virkattu vauvanpeitto

Ehkä kaikkein ihaninta on tehdä käsitöitä vauvoille! Vauvat ovat hurmaavimpia olentoja maailmassa. Tämä isoäidinneliöistä virkattu vauvanpeitto on ollut kauan kesken, ja olen tehnyt sitä muiden käsitöiden väleissä ja rinnalla. Nyt se on vihdoin valmis!

Virkkasin peiton Novitan Tennessee-langasta, joka on kauniisti kiiltävää, merseroitua puuvillaa. Tennessee-langan valmistus on valitettavasti lopetettu, mutta esimerkiksi Drops Muskat -puuvillalangalla on myös paljon hempeitä värivaihtoehtoja. 


Virkkasin isoäidinneliöt kahdella hennolla väriyhdistelmällä. Joka toisen tilkun värit ovat pinkki, vaaleanpunainen, beige ja valkoinen, ja joka toisen tilkun värit koralli, vaaleankeltainen, vaalea persikka ja valkoinen. Kaikkien neliöiden uloimmat kerrokset on virkattu valkoisella, mikä antaa peitolle yhtenäisen ja raikkaan ilmeen. 

Isoäidinneliön ohjeen löydät esimerkiksi Novitalta. Ohjeessa pylväsryppäissä on kolme pylvästä ja välissä yksi ketjusilmukka, mutta virkkasin itse neliöt käyttäen neljää pylvästä ja välissä kahta ketjusilmukkaa. 

Virkkaamani peitto on neliönmuotoinen ja siinä on 6 tilkkua rinnakkain ja 6 tilkkua allekkain, yhteensä 36 tilkkua. Ompelin tilkut yhteen etupuolelta silmukoiden reunoista tylpällä neulalla. Ompeluun löytyy Dropsilta selkeä ohjevideo. Yhdistettyäni tilkut virkkasin vielä samanlaisia isoäidinneliöiden pylväsryppäitä peiton ympäri valkoisella, vaaleankeltaisella, persikalla ja viimeiseksi valkoisella.


Viimeistelin peiton söpöllä piparkakkureunuksella, joka sopii hyvin peiton perinteiseen ja romanttiseen tyyliin. Virkkasin ensin peiton ympäri yhden kerroksen kiinteitä silmukoita ja sen jälkeen piparkakkureunuksen näin: Virkkaa ensimmäiseen kiinteään silmukkaan piilosilmukka, jätä 2ks väliin ja tee seuraavaan ks 6 pylvästä, jätä 2ks väliin. Toista tätä peiton ympäri.


Peitto on lahja ystäväni pienelle tyttövauvalle. Virkkasin mukaan rakkautta ja kauniita toivomuksia vauvan elämään. Tein lahjaan kortin samaa sarjaa peiton kanssa virkkaamalla vielä yhden isöäidinneliön samoilla väreillä ja liimasin sen vaalenapunaiselle kartongille.

Tervetuloa maailmaan pieni tyttö!

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Kalakortti

Askartele lapsen kanssa kala

Nappisilmä on neljävuotias ja hän saa paljon kutsuja ystäviensä syntymäpäiville. Askartelemme usein synttärisankareille kortit Nappisilmän kanssa, jos vain ehdimme. Itse askarrellut kortit ilahduttavat sekä tekijäänsä että saajaansa, ja ovat uniikkeja ja persoonallisia. 

Saimme kutsun pienen tytön meriteemaisille syntymäpäiville, ja askartelimme hänelle kalakortin. Käytimme tarvikkeita, joita meiltä löytyi kotoa, ja ideoimme kortin niiden pohjalta. Punaisen aaltopahvin keksimme leikata vanhan teepakkauksen kyljestä, ja saimme siitä kalan eviin ja pyrstöön elävän kolmiulotteisen pinnan.

Nappisilmä on nyt innostunut saksilla leikkaamisesta. Piirsin hänelle kalan osien rajat pahvin taustapuolelle ja hän leikkasi ja liimasi osat yhteen itse. Suomuiksi Nappisilmä liimasi paljetteja ja akryylitimantteja, jotka kimaltavat kauniisti. Paljetit tarttuvat helposti sormiin ja neljävuotiasta nuoremmalle lapselle ne olisivat vaikeita liimattavia. 

Kalan suuksi Nappisilmä liimasi sydänleikkurilla leikatun punaisen sydämen vaakatasossa, ja silmäksi valmiin askartelusilmän. Nappisilmä oli tosi tyytyväinen valmiiseen kalaan ja se ilahdutti myös pientä saajaansa ja muita lapsivieraita.


sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Poliisiauto-teemasynttärit

Akartele lapsen kanssa poliisiauto synttärikutsuun

4-vuotissyntymäpäivät ovat ehkä elämän ihanimmat ja odotetuimmat juhlat! Neljävuotias on sen verran vanha, että ymmärtää jo odottaa juhlia ja osaa ilmaista toiveitaan - Ja toisaalta vielä sen verran pieni, että syntymäpäivässä on satumaista taikaa, lapsi on haltioissaan vähästä ja ilahtuu kaikista lahjoista. Neljävuotias on myös parhaassa askartelu- ja leivontaiässä.

Nappisilmä odotti syntymäpäiväänsä monta kuukautta, ja unelmoi, että saisi poliisiautokakun. Lupasin leipoa poliisiautokakun, ja askartelimme yhdessä poliisiautoja myös kutsukortteihin. 

Painoimme kutsukortteihin Nappisilmän jalkapohjan kuvan kartongille sinisellä askartelumaalilla. Nappisilmä rakastaa tällä hetkellä askartelussa erityisesti käden- ja jalankuvien painamista. Leikkasin oven valkoisesta kartongista ja liimasin sen etureunastaan kiinni korttiin, jolloin oven voi avata. Avautuvan oven takaa löytyy kutsukortin tervetuloteksti.

Askartele lapsen kanssa poliisiauto jalankuvasta

Leikkasin poliisiauton renkaat mustasta kartongista, ja Nappisilmä liimasi ne itse autoon kiinni, ja pölykapseleiksi kierrätysnapit nappirasiastamme. Poliisiauton ajovaloiksi ja hälytysvilkuiksi Nappisilmä liimasi akryylitimantit, jotka valitsimme yhdessä askartelukaupasta. Auton ikkunaan Nappisilmä liimasi askartelusilmät ja mukulakivet hän töpsötteli korttiin sormellaan harmaalla sormivärillä.


Nappisilmä laski päiviä, milloin kummit tulevat. Oli ihanaa odottaa ja valmistella synttäreitä yhdessä päivänsankarin kanssa! Tällä kertaa selvisimme juhlajärjestelyistä ilman stressiä, kun muistutin itseäni, että lapselle tärkeämpää, kuin joku yksittäinen yksityiskohta, on yhdessä tekeminen ja hyvä ilmapiiri. 

Leivoin juhliin päivänsankarin hartaasti toivoman poliisiautokakun  autonmuotoisella kakkuvuokalla, jonka löysin kirpputorilta. Usealla juhlavieraalla oli erikoisruokavalioita, joten leivoin kakun maidottomana, munattomana ja gluteenittomana. Kakkupohjan ja täytteen ohjeen löysin Kaiketonta herkuttelua -blogista ja koristelin kakun sokerimassalla.


Leivoimme myös yhdessä Nappisilmän kanssa vaaleita pipareita automuotilla, ja koristelin ne poliisiautoiksi. Kirjoitin erikoisruokavalioiden tiedot pieniin kartonkisiin poliisiautoihin, jotka tein helposti printtaamalla poliisiauton kuvat Papunetin kuvapankista ja liimaamalla ne kartongille. Tulostimme myös poliisiaiheisia värityskuvia netistä lapsivieraille väritettäväksi.

Rakastan juhlien ideointia, leipomista, askartelua ja koristelua, mutta siivoaminen on juhlajärjestelyissä heikoin kohtani. En ehtinyt imuroida villakoiria sängyn alta, ja päivänsankari ystävineen meni tietenkin juhlavaatteissaan sängyn alle piiloon!

Syntymäpäiväjuhlien jälkeen vieraiden lähdettyä Nappisilmä henkäisi: "Mun ilmapallokin on onnellinen!"

Luetuimmat blogipostaukset