sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Sateenkaari rantakivistä


Parhaat hetket lasten kanssa syntyvät yleensä suunnittelematta ja yhteistä niille on usein kiireetön yhdessäolo. Olen koronaepidemian aikana tehnyt nappisilmien kanssa paljon metsäretkiä, mutta eräänä kevätpäivänä suuntasimme vaihtelun vuoksi järven rannalle. Pikkuveljen nukahdettua rattaisiin päiväunille istuimme Nappisilmän kanssa autiolla rannalla tutkimassa kiviä. 

"Äiti, mä en tiennyt, että kiviä on olemassa näin monenvärisiä!", Nappisilmä ihmetteli. Keksimme lajitella erivärisiä kiviä ja tehdä niistä sateenkaaren rannalle. Nappisilmä jaksoi keskittyä puuhaan kauan. Aika tuntui pysähtyvän kun kuuntelimme aaltojen loisketta rantakiviin ja nautimme kevätauringosta ja kahdenkeskisestä hetkestämme.

Sateenkaari on vanha toivon symboli. Koronaepidemian aikana on syntynyt kansainvälinen sateenkaarihaaste. Perheet maalaavat sateenkaaria kotiensa ikkunoihin muistuttamaan toivosta ja yhteydestä toisiin ihmisiin, vaikka joudumme välttämään perheen ulkopuolisia fyysisiä kontakteja. Osallistuimme haasteeseen omalla tavallamme kivisateenkaarellamme. 
Selviämme tästä. Toivoa on.

2 kommenttia:

  1. Hei! Löysin IG:stan kautta blogisi.
    Korona-aikana yhteinen tekeminen oman perheen kanssa on lisääntynyt, kun iltaisin ei ryntäillä kuka mihinkin harrastuksiinsa.
    Hieno kivisateenkaari <3

    VastaaPoista
  2. Hei Tarja! Kiitos viestistäsi! Mukavaa että löysit bloginkin puolelle!

    VastaaPoista

Luetuimmat blogipostaukset