Virkatut kuppikakut ja jäätelötötteröt

Perheemme ainoana naisena kaipaan välillä söpöstelykaveria. Minulla on kyllä paljon kummilapsia, mutta nuorin kummityttöni täytti jo yksitoista vuotta, eikä ole enää söpöstely-iässä. Onneksi ystävilläni on pieniä tyttöjä, ja saimme kutsun pienen tytön kaksivuotissynttäreille. Virkkasin pienelle neidille syntymäpäivälahjaksi kuppikakkuja ja jäätelötötteröiä kotileikkeihin. Päivänsankarin huulille levisi hymy, kun hän löysi paketista virkatut herkut, ja hän lipaisi heti kokeeksi jäätelöä.

Virkkasin kuppikakut ja jäätelöt Novitan Tennessee-langasta, jota ei enää valmisteta, mutta jota minulla on jäänyt yli useita keränloppuja herkkiä pastellivärejä vauvanpeittoprojektista. Lanka on 100% puuvillaa ja sen voi pestä 60 asteessa, mikä on tärkeää pikkulasten leluja virkatessa. Virkkasin herkut koukulla numero 3. Amigurumeja virkatessa koukun on hyvä olla riittävän pientä kokoa, jotta käsialasta tulee napakka ja lelut pysyvät hyvin muodossaan. Lelut on täytetty vanulla.

Virkkasin jäätelöt ja kuppikakut omalla ohjeellani ylhäältä alas aloittaen kuudella silmukalla amigurumin perusympyrästä. En sulkenut kerroksia vaan jatkoin kerroksia spiraalimaisesti. En itse tykkää tehdä käsitöitä valmiiden ohjeiden mukaan, mutta halutessasi löydät kuppikakun ohjeen esimerkiksi Maalaiskoti Myllyhaassa -blogista ja jäätelön ohjeen esimerkiksi Dropsilta. En ole itse testannut näitä ohjeita.

Parasta oli, että virkatessani jäätelöitä Nappisilmäkin ihastui niihin ja pyysi minua virkkaamaan hänellekin jäätelötötterön! Nappisilmä on innokas leipuri ja olen leiponut hänen kanssaan paljon oikeassa keittiössä, mutta toistaiseksi hän ei ole ollut kovin kiinnostunut keittiöleikeistä. Saisinkohan hänestä nyt kotileikkikaverinkin?

Toteutuneita unelmia ja neulontaa laiturilla

Ovatko unelmasi toteutuneet? 

On olemassa suuria, elämänmittaisia unelmia, kuten elämäntehtävä, oman paikan löytäminen, parisuhde ja lapset. Olen onnekas, kun isoimmista unelmistani suurin osa on toteutunut. Elämä tuntuu omannäköiseltä ja tunnen arjessa olevani juuri oikealla paikalla. Aina ei kuitenkaan ole ollut näin ja tieni on ollut välillä kivinenkin. Ilman umpikujia en kuitenkaan olisi nyt tässä ja näin kiitollinen kaikesta, mitä minulla nyt on. 

Viimeisin suurista toteutuneista unelmistani on Pikkuveli! Ajatella, että olen saanut jo toisen näin ihanan pojan! Ruskeat nappisilmät seuraavat uskollisesti jokaista liikettäni, kun teen kotitöitä. Kun huomaan vauvan katseen, hymy leviää hänen pyöreille kasvoilleen. Onnellinen, luottavainen, hampaaton hymy, ja iloinen kujerrus. Jos ajan voisi pysäyttää, jäisin tähän kesään. Vauva-arjen väsymyksestä ja sotkuisesta kodista huolimatta elämällä ei voi olla mitään ihanamapaa annettavaa!

Suurten, elämänmittaisten unelmien lisäksi on pienempiä unelmia. Kevättalvella kesää odottaessani unelmoin, että kesällä istuisin järven rannalla laiturilla neulomassa. Kuvittelin, että minulla olisi kukkaseppele päässä, kahvikuppi vierellä ja kuuntelisin aaltojen liplatusta. Aaltojen ääni on yksi rauhoittavimmista äänistä ja neulominen yksi rentouttavimmista puuhista, mitä tiedän. 

Pienten lasten äitinä minulla on harvoin aikaa istua neulomassa yhtään missään, mutta halusin kuitenkin toteuttaa tämän unelman, ennen kuin kesä on ohi. Pientenkin unelmien toteuttaminen saa elämän tuntumaan onnelliselta ja omannäköiseltä. Tein kukkaseppeleenkin niittykukista niin kuin olin haaveillut. Tämän hetken muisto lämmittää varmasti talven pakkasilla, samoin kuin laiturilla neulomani peitto lämmittää Pikkuveljeä. 

Pikkuveljen ensimmäinen askartelu

Olen keskittynyt nauttimaan kesästä ja vauvasta enkä ole ehtinyt esitellä Pikkuveljen ensimmäistä askartelua! Painoimme hänen pikku varpaidensa kuvia ristiäisten kiitoskortteihin. 

Kastejuhlat ovat ihanimpia ja herkimpiä juhlia, täynnä toivoa ja uuden elämän alkua. Pikkuveljen kaste oli keväällä ja luontokin oli samaan aikaan heräämässä uuteen elämään. Juhlien teemaväriksi sopikin siksi hyvin hennon vihreä. Koristelimme juhlapöydät hennon valkoisilla tulppaaneilla ja koivun oksilla, jotka olivat hiirenkorvilla. Askartelimme kiitoskortit samoilla keväisillä sävyillä.

Vauvan jalankuva oli helpointa painaa hänen istuessaan sitterissä. Suojasin sitterin vanhalla harsolla ja tuputtelin vaahtomuovin palalla väriä pieneen jalkapohjaan. Touhu sujui yllättävän siististi. Pikkuveli seurasi uteliaana, mitä tapahtuu. Painoimme jalanjälkiä isolle kartongille, josta leikkasin värin kuivuttua sopivan kokoisia kortteja. Silloin ei ole niin tarkkaa, mihin kohtaan kartonkia pikku jalka osuu. Liimasin kortit sopivan värisille taustakartongeille ja viimeistelin ne herkillä perhosilla, jotka ovat lennähtäneet isovarpaalle istumaan.
Voiko söpömpiä varpaita olla?