keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Joulukuusen piparit

koristellut piparkakut joulukuusessa

Meidän perheessä on perinteenä itse leivotut ja koristellut piparit joulukuusen koristeina. Aidosta kuusesta ja pipareista tulee ihanan jouluinen tuoksu koko huoneeseen. Opin viime jouluna, että piparit kannattaa lisätä kuuseen vasta jouluaattona, vaikka kuusen muuten koristelisikin aikaisemmin. Muuten piparit häviävät ainakin alaoksilta, jos perheessä on pieniä. Tänä vuonna pipareita on tosin riittänyt ainakin tapaninpäivään asti, vaikka meillä on ollut paljon lapsivieraita.




Pipareihin saa reiän ripustuslenkkiä varten kätevästi pillillä painamalla pipareiden ollessa pellillä ennen paistamista. Askartelijana otan talteen kauniita narunpätkiä esimerkiksi lahjapaketeista, ja niitä voi hyötykäyttää kuusenkoristeiden ripustuslenkkeinä.


Tänä vuonna tein piparien koristelussa käytettävän pikeerin munattomana. Käytin kananmunan sijasta kikherneiden lientä. Näin piparit käyvät myös kananmuna-allergisille, raskaana oleville ja vegaaneille. Mielestäni helpointa on pursottaa pikeeri pienestä minigrip-pussista, jonka kulmassa on pieni reikä.




Tänään auringon laskiessa iltapäivällä kolmelta huomasin napata kuvan kun viimeiset säteet valaisivat joulukuusta.


tiistai 27. marraskuuta 2018

Lasimosaiikkinen tuikkulyhty

Hillopurkista, lasimosaiikista ja rautalangasta askarreltu lyhty


Heräsin huomaamaan, että jouluun on alle kuukausi aikaa! Ihana kuukausi aikaa askarrella! Tänä vuonna tosin askarteluani vähän häiritsee opinnäytetyön kirjoittaminen.

Olin tehnyt lasimosaiikkisen enkelilyhdyn jo aikaisemmin, mutta siitä näytti puuttuvan jotain. Tein lyhtyyn vielä koristesangan metallilangasta ja lasihelmistä.

Tein lyhdyn isosta hillopurkista. Pienet pilttipurkit voivat poksahtaa rikki lämpökynttilän lämmöstä, mutta isommat lasipurkit kestävät lämpöä paremmin. Myös paristolla toimivat tuikut tai valosarjat ovat turvallisia ja näyttäviä tuikkulyhdyn sisällä, ja lisäksi pienten lasten kanssa helpompia vahtia kuin aidot kynttilät.

Liimattava lasimosaiikki on tiffanytyötä helpompi lasimosaiikki, eikä vaadi niin paljoa tarvikkeita. Lasinpalat leikataan lasiveitsellä ja pihdeillä, ja liimataan lasiliimalla lasipurkin ulkopinnalle. 

Lasimosaiikkiin saa elävän pinnan käyttämällä erimuotoisia, -kokoisia ja värisiä lasinpaloja. Tehtäessä lasimosaiikkia kaarevalle pinnalle on hyvä ottaa huomioon, etteivät lasinpalat voi olla kovin suuria. Suurten palojen kulmat jäävät helposti törröttämään terävinä valmiin lyhdyn pinnalla.


lasimosaiikkinen lyhty



Sommittelin lyhdyn toiselle puolelle vapaassa järjestyksessä erimuotoisia lasinpaloja ja käytin osittain erivärisiä laseja kuin enkelinkuvan puolella. Lyhtyä voi käyttää kummin päin tahansa ja sillä saa vaihtelua sisustukseen.

Mosaiikkilyhtyyn saa viimeistellyn ilmeen saumaamalla mosaiikin saumausaineella. Tummalla ja vaalealla saumausaineella saa hyvin erilaisen ilmeen. Valitsin itse vaalean saumausaineen, jolla saa kevyen vaikutelman. Se myös sopii vaaleaan kotiimme. 


Enkelilyhty ja metallilankainen sanka



Metallilankaa on helppo muotoilla korupihdeillä ja leikata pienillä sivuleikkureilla. Tuikkulyhdyn kahvassa käytettävien helmien on tärkää olla lasisia eikä akryylisiä, koska niiden on kestettävä kuumuutta, varsinkin jos haluaa käyttää tuikun sisällä elävää tulta.


torstai 22. marraskuuta 2018

Pitkävartiset villasukat

neulotut pitkävartiset villasukat pojalle

Neuloin Nappisilmälle pitkävartiset merinovillaiset sukat samaan settiin villatakin kanssa, jonka neuloin viime kesänä. Kirjoneuletakki on ollut tosi monikäyttöinen niin kesällä kuin talvella, ja oli mukavaa saada Nappisilmälle sen kanssa sopivat sukat. 


Nappisilmä on juuri täyttänyt kolme vuotta ja hänen kengännumeronsa on 25. Sukan varsi on 15cm ja jalkaterä 16cm pitkä. Sukat mahtuvat myös kumisaappaisiin tai kovilla pakkasilla talvikengän sisälle. Pitkien varsien ansiosta sukat pysyvät hyvin jalassa ja nilkat pysyvät varmasti lämpiminä ulkoillessa.



Neulo pitkävartiset villasukat lapselle





sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Isänpäivälahja kankaanpainoväreillä

Paina lapsen kanssa kankaanpainoväreillä lapsen käden kuvat kalsarien peppuun

Painoimme Nappisilmän kanssa Nappisilmän isälle eli Baballe isänpäivälahjaksi alushousut kankaanpainoväreillä. Painoimme valmiiden kaupasta ostettujen alushousjen peppuun Nappisilmän käsien kuvat peittovalkoisella värillä ja maalasin käsien väliin siveltimellä korallinvärisen sydämen. 

Vaatetta painaessa kannattaa laittaa vaatteen sisälle kankaiden väliin paperi, jottei väri imeydy vaatteen läpi vaatteen toiselle puolelle. 

Värin kuivuttua tekstasin sydämeen tekstiilitussilla "Baba". Kiinnitin painovärin silittämällä kuvan leivinpaperin läpi ja vielä nurjalta puolelta, jolloin se kestää pesun.

!روز پدر مبارک
eli Hyvää Isänpäivää!

Isänpäiväkortti

handprint angel card

Askartelimme Nappisilmän kanssa yhdessä suojelusenkelin isänpäiväkorttiin Papalle, joka ajaa paljon autolla. Painoimme ensin kartongille Nappisilmän käsien kuvat siiviksi askartelumaalilla. Koska lapsen kanssa askarrellessa kuvaa on vaikea keskittää keskelle kartonkia, helpointa on varata riittävän iso kartongin pala, josta voi tarvittaessa jälkeenpäin leikata reunoja pois. 

Maalin kuivuttua kosketuskuivaksi liimasimme kakkupaperista leikatun mekon enkelille.  Koska kakkupaperi on ohutta, 3-vuotiaan Nappisilmän oli helpoin levittää kakkupaperiin liima tuputtamalla vaahtomuovista leikatulla palalla pitäessäni kakkupaperin palaa paikallaan. 

Kortti kuivui kirjan välissä suoraksi, jonka jälkeen liimasimme puukiekosta pään, askartelusilmät ja avatusta villalangasta kiharat hiukset. Hiusten liimaamisessa Nappisilmä tarvitsi enemmän aikuisen apua. Kullanvärisestä piipunrassista teimme sädekehän. Nappisilmä piirsi enkelille suun tussilla. Liimasimme enkelille puisen maalatun sydämen, johon tekstasin "Aja hiljaa Pappa!"

Hyvää Isänpäivää kaikille isille ja isoisille!

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Paloautokutsukortti

handmade firetruck card

Nappisilmä toivoi 3-vuotissynttäreilleen paloautokakkua. Niinpä askartelin myös synttärikutsuiksi paloautokortteja. Paloauton rungon, renkaat, ikkunan, tikapuut ja kypärän leikkasin kartongista. Nappisilmän kuvan kopioin kopiokoneella valokuvasta ja leikkasin ja liimasin ikkunaan paloauton kuljettajaksi. Kolmonen on valmis puinen numero, jonka maalasin keltaiseksi askartelumaalilla. Pölykapseleiksi liimasin kierrätysnapit. Paloauton lamppuina ja vilkkuna on Sinellin akryylitimantit.

Tikapuut on kiinnitetty haaranastalla, ja niitä voi liikuttaa ylös ja alas. Kutsuteksti on piilossa tikapuiden alla, ja sen saa esiin nostamalla tikapuut ylös. Arvelin tämän yksityiskohdan kiehtovan lapsivieraita. Ainakin Nappisilmä itse leikki kutsukorteilla ennen niiden lähettämistä, ja askartelin yhden ylimääräisen kortin Nappisilmälle leikkeihin.

Kutsukortit askartelin itse, mutta synttärikoristelujen askarteluun Nappisilmä pääsi mukaan. Askartelimme ikkunaan tulenlieskoja kartongista ja niihin painettiin Nappisilmän käden kuvat sormiväreillä. Sain idean tulenlieskoihin Onnistain-blogista ja jatkoimme ideaa kädenkuvilla. Tulenlieskoja voi käyttää uudelleen kiitoskortteina synttäreiden jälkeen.

paloautosynttäreiden koristelu

Luetuimmat blogipostaukset